Ainutlaatuinen erikoisosaamisemme tuntuu ihmisten arjessa turvallisimpina ja laadukkaimpina tuotteina sekä palveluina.
Vuonna 2013 alkanut Venäjän talouden heikentyminen kiihtyi viime vuonna. Venäjän osuus myynnistämme oli 34 % vuonna 2013, mutta 2015 se oli enää vain 17 %. Kuluttajien ostovoima Venäjällä romahti ruplan devalvoitumisen, voimakkaan inflaation ja reaalipalkkojen tippumisen seurauksena. Samaan aikaan Pohjois-Amerikan talous kasvoi kohtalaisesti ja Eurooppakin piristyi. Pohjoismaat kehittyivät vakaasti. Rengasmarkkinoiden kasvuluvut olivat kuitenkin maailmanlaajuisesti vaatimattomat ja erityisesti talvirengasmyynti pysyi kaikkialla vallinneiden leutojen talviolojen takia vain niukasti positiivisena, kasvaen vain niukasti.
Näistä haasteista huolimatta organisaatiomme ja valitsemamme strategia osoittivat vahvuutensa. Kannattavuus on pysynyt läpi Venäjän talouskriisin vahvana, ja onnistuimme erityisesti vuoden 2015 toisella loppupuoliskolla kääntämään jo kolmatta vuotta laskusuunnassa olleen kannattavuutemme, ja viimein myös myynninkin, takaisin kasvu-uralle.

%
%
%
%
yli

Nokian Renkaat on maailman pohjoisin rengasvalmistaja, joka edistää ja helpottaa turvallista liikkumista vaativissa olosuhteissa. Olipa kyse talvimyrskystä tai kesäisestä rankkasateesta, renkaamme tarjoavat luotettavuutta, suorituskykyä ja mielenrauhaa. Keskitymme ainoana rengasvalmistajana vaativien olojen tuotteisiin ja asiakastarpeisiin.
Innovatiivisia renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin markkinoidaan pääosin alueilla, joissa on lunta, metsää ja vuodenaikojen vaihtelusta johtuvat haastavat ajo-olosuhteet. Kehitämme tuotteitamme tavoitteenamme kestävä turvallisuus ja ympäristöystävällisyys tuotteen koko elinkaaren ajan.
Nokian Hakkapeliitta on ollut johtava talvirengasbrändi jo yli 80 vuoden ajan. Pohjoismaissa ja Venäjällä markkina- ja hintajohtajuuden takana ovat Nokian Renkaiden tärkeimmät kilpailuedut: Innovaatioihin, huipputeknologiaan ja asiakkaiden käyttökokemuksiin vuosikymmenien ajalta perustuva laatumielikuva, vahva jakeluverkosto ja logistinen osaaminen.
Tärkeitä markkina-alueita ovat myös Keski-Eurooppa ja Pohjois-Amerikka, joista haemme kannattavaa kasvua.
Tuotteemme myydään pääasiassa jälkimarkkinoille. Konserniin kuuluu Vianor-rengasketju, joka tekee tukku- ja vähittäiskauppaa Nokian Renkaiden päämarkkinoilla. Nokian Renkailla on tehtaat Suomessa ja Venäjällä. Tehtaisiin on investoitu vuosina 2005 – 2015 yli miljardi euroa, ja ne edustavat tuottavuudeltaan ja laaduntuotto-kyvyltään alan ehdotonta huippua.
Liikevaihtomme oli vuonna 2015 lähes 1,4 miljardia euroa ja henkilöstömäärä vuoden lopussa noin 4 400. Nokian Renkaiden osake on listattu Nasdaq Helsingissä.
Olemme olemassa, jotta asiakkaillamme olisi maailman turvallisimpia, laadukkaimpia ja ympäristöystävällisimpiä renkaita sekä alan parhainta palvelua. Haluamme olla rengasalan edelläkävijä: turvallisten ja vaativiin oloihin räätälöityjen renkaiden asiantuntija, markkinajohtaja meille tärkeillä alueilla, kannattavin rengasalan yritys, sidosryhmiemme ykkösvalinta sekä ainutlaatuisen yrityskulttuurin työyhteisö.
Vuonna 2015 päivitetty keskittymisen strategiamme antaa suunnan valinnoille, joita teemme. Arvoista ja strategiasta syntyvät voitettavat haasteet Must-Win Battlet sekä tavoitteet, joita kohdin pyrimme, ja jotka pitävät meidät kannattavalla kasvu-uralla. Menestystämme rakennamme yhdessä lujasti töitä tehden sekä toimintojamme ja tuotteitamme kehittäen.
Maailman pohjoisimpana rengasvalmistajana ja haastavien olosuhteiden asiantuntijana edistämme ja helpotamme turvallista liikkumista. Olipa kyse talvimyrskystä tai kesäisestä rankkasateesta, renkaamme tarjoavat luotettavuutta, suorituskykyä ja mielenrauhaa. Keskitymme ainoana rengasvalmistajana vaativien olosuhteiden tuotteisiin ja asiakastarpeisiin.
Keskitämme ydinosaamisemme kapeaan tuotevalikoimaan, jälkimarkkinoihin ja kolmeen liiketoiminta-alueeseen: henkilö-, SUV- ja pakettiautonrenkaisiin, raskaisiin erikoisrenkaisiin sekä rengas- ja autonhuoltopalveluiden tarjoamiseen. Kehitämme ja valmistamme premium-renkaita, joiden ainutlaatuiset innovaatiot antavat käyttäjilleen lisäarvoa aina metsän raivauksesta turvalliseen maantieajoon.
Haluamme tuotteidemme ja palveluidemme käyttäjien sekä jälleenmyyjiemme olevan rengasmarkkinoiden tyytyväisimpiä asiakkaita. Sitoutuneen ja kattavan jakeluverkoston sekä tehokkaan logistiikan avulla varmistamme tuotteidemme hyvän saatavuuden läpi sesongin. Jakelukanaviemme keihäänkärjen, Vianor-ketjun suora kontakti kuluttajaan tarjoaa meille arvokasta tietoa loppukäyttäjien tarpeista ja toiveista.
Keskitymme alueisiin, joissa on vuodenaikojen vaihtelusta johtuvat vaativat ajo-olosuhteet. Ydinmarkkinoitamme ovat Pohjoismaat ja Venäjä, joissa olemme premium-renkaiden markkinajohtaja. Erityisen tärkeitä markkina-alueita ovat myös Keski-Eurooppa ja Pohjois-Amerikka, joista haemme kannattavaa kasvua. Myymme suurimman osan renkaistamme jälkimarkkinoilla.
Renkaiden valitseminen ja hankkiminen herättää autoilijoissa monia kysymyksiä. Siksi meille on tärkeää olla reippaasti esillä sosiaalisessa mediassa, siellä missä asiakkaammekin ovat, tarjota apua ja neuvoja, jakaa ilot ja ratkaista murheet. Rengasvalmistajan puoleen kääntymisen lisäksi useat autoilijat tukeutuvat muiden tietoon ja käyttökokemuksiin. Sopiva rengasasiantuntija saattaa löytyä omasta lähipiiristä tai vaikkapa internetin keskustelupalstoilta. Näiden erilaisten kohtaamispisteiden kautta Nokian Renkaiden suhde asiakkaan kanssa alkaa paljon ennen renkaiden asennusta ja ensimmäisiä ajokilometrejä.
Odotukset ylittävä tuote ja palvelu kuljettavat asiakassuhdetta yli rengassukupolvien ja jaetut käyttökokemukset kylvävät uusien asiakassuhteiden siemeniä.

Alberta, Canada |

Maasturistani tuli tankki, kun asensin nokialaiset. Ajan renkailla Ohiossa ympäri vuoden ja vastaani ei ole vielä tullut tilanne, jota renkaat eivät olisi selvittäneet. Erinomaiset märänkelin ominaisuudet.
Ohio, USA

Norja |

Suomi |

Vaikuttavaa! Paljon kiitoksia Nokian Renkaille, jonka ansiosta selvisin turvallisesti lumessa.
Saksa

Italia |

Russia |
@djmalina – instagram |

Albert, Canada |
My Fiat Adventures @sergeibelski – instagram |

Ruotsi |
@stian_ellingsen |

Suomi |
@tuomas_kallionpaa – instagram |

Venäjä |
@MikhaelChamp – twitter |

Tanska |
@motoreport_ – instagram |

Keski-Euroopan vaihtelevaan talveen suunnattu Nokian WR -talvirengasperhe täydentyi usealla laatutuotteella.
Nokian WR SUV 3 on maailman ensimmäisen talvirengas, jonka märkäpito ja polttoainetaloudellisuus ovat EU-rengasmerkinnän parasta A-luokkaa.
Pohjois-Amerikan markkinoille täsmätty uuden sukupolven All-Season-rengas Nokian eNtyre 2.0 yhdistää optimaalisella tavalla turvallisuuden, mukavuuden ja suorituskyvyn.

Keski-Euroopan vaihtelevaan talveen suunnattu Nokian WR -talvirengasperhe täydentyi usealla laatutuotteella.
Kokonaan uudistettu Nokian Forest King -tuoteperhe vie pidon uudelle tasolle metsäkoneissa.
| Milj. EUR | 2015 | 2014 | muutos% |
|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 1 360,1 | 1 389,1 | -2,1 |
| Liikevoitto | 296,0 | 308,7 | -4,1 |
| % liikevaihdosta | 21,8 | 22,2 | |
| Voitto ennen veroja | 274,2 | 261,2 | 5,0 |
| % liikevaihdosta | 20,2 | 18,8 | |
| Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % | 20,3 | 19,2 | |
| Oman pääoman tuotto (ROE), % | 19,6 | 16,0 | |
| Korollinen nettovelka | -209,7 | -164,6 | -27,4 |
| % liikevaihdosta | -15,4 | -11,8 | |
| Investoinnit | 101,7 | 80,6 | 26,2 |
| % liikevaihdosta | 7,5 | 5,8 | |
| Liiketoiminnasta kertyneet nettorahavarat | 283,4 | 323,4 | -12,4 |
| Tulos/osake (EPS), EUR | 1,80 | 1,56 | 15,1 |
| Kassavirta/osake (CFPS), EUR | 2,12 | 2,43 | -12,7 |
| Oma pääoma/osake, EUR | 9,24 | 9,07 | 1,8 |
| Omavaraisuusaste, % | 70,8 | 67,5 | |
| Henkilöstö, keskimäärin vuoden aikana | 4 421 | 4 272 |

| 2011 | 2012 | 2013 | 2014 | 2015 | |
| Liikevaihto | 1 456,8 | 1 612,4 | 1 521,0 | 1 389,1 | 1 360,1 |
| Liikevoitto | 380,1 | 415,0 | 385,5 | 308,7 | 296,0 |
| Liikevoitto% | 26,1 | 25,7 | 25,3 | 22,2 | 21,8 |

| 2011 | 2012 | 2013 | 2014 | 2015 | |
| milj. EUR | 359,2 | 387,7 | 312,8 | 261,2 | 274,2 |

| 2011 | 2012 | 2013 | 2014 | 2015 | |
| EUR | 2,39 | 2,52 | 1,39 | 1,56 | 1,80 |

| 2011 | 2012 | 2013 | 2014 | 2015 | |
| % | 63,2 | 71,2 | 67,6 | 67,5 | 70,8 |

| 2014 | 2015 | |
| 1. Suomi | 15 % | 16 % |
| 2. Ruotsi | 13 % | 15 % |
| 3. Norja | 12 % | 13 % |
| 4. Venäjä ja IVY | 26 % | 17 % |
| 5. Muu Eurooppa | 24 % | 26 % |
| 6. Pohjois-Amerikka | 9 % | 12 % |

| 2014 | 2015 | |
| 1. Henkilöautonrenkaat | 68 % | 66 % |
| 2. Raskaat Renkaat | 10 % | 11 % |
| 3. Vianor | 22 % | 23 % |

| 2011 | 2012 | 2013 | 2014 | 2015 | |
| milj. EUR | 161,7 | 209,2 | 125,6 | 80,6 | 101,7 |

| 2011 | 2012 | 2013 | 2014 | 2015 | |
| % | -0,3 | -4,5 | -4,1 | -13,6 | -16,9 |